Olen saanut useita ystävällisiä vihjauksia, että nuorimmaisen takatukka olisi jo liikaa mallia 80-luku... Vaihtuvan vuoden ja IsiMiehen huomisen syntymäpäivän kunniaksi päätimme leikata poikasen ensikiehkurat poispoikkeen.
Vaikka kaipaankin nuorukaisen olkapäille laskeutuvia kiehkuroita, oli tämä kasvua sekä isommaksi pojaksi että isomman pojan äidiksi.
Tunnustan, että minulla on tapana jättää tavaroitani mitä kummallisimpiin paikkoihin, mutta tähän en syyllistynyt:
Naurunsekaisten kuulustelujen jälkeen vanhempi poikanen tunnusti syyllistyneensä perunoiden kuivatukseen. Meidän kodissa löytää aina aika-ajoin tuttipulloja vessanpöntöstä, kuivaneen leivänpalan yöpöydän laatikosta tai keskeneräisen romaanin keittiön hellan viereisestä lokerikosta... Enkä se ole minä tai IsiMies... Kujeilijoita nuo poikaset! ;)
tiistai 30. joulukuuta 2008
maanantai 29. joulukuuta 2008
Rästipostaus
Tajusin juuri kun ajattelin julkistaa Joulun lahjoja, että olen jättänyt postaamatta muutamia juttuja, hoidan ne nyt ensin. Ensi kevään SNY-kierros jää minulta väliin, unohdin ilmottautua... tosin olen pohtinut asiaa ja taitaa olla niin, että kävi sellainen tietoinen unohdus. Ei taida energia riittää. On se ihan mahtavaa saada yllätyksiä, mutta ennen kaikkea on ihanaa puuhata, suunnitella ja toteuttaa paketteja toiselle. Syksyllä minä olin salainen ystävä Kukka-75:lle Soft side of life -blogista. Tällaisia omakätisiä hänelle paketeissa annoin:
Tämä, vaikka käsitöiden kuljetukseen sopiva kangaskassi oli mielestäni varsin onnistunut tekele, siitä tuli kaunis. Sääli vaan etteivät kauniit värit erotu kuvassa.
Nämä koukut vääntelin metallilanka- ja peltityön kurssilla ihanasta ruosteisesta rautalangasta. Kukkia Kukalle :) Vääntelin myös kotiin pyyhekoukkuja vessaan, eri malliin tosin (kukahan niistä kuvat ottais...).
Oli kiva olla Sny Kukka-75:lle!
Saiskohan sitä jatkossa yhtään parempia kuvia julkaistavaksi... ehkäpä, sillä Pukki muisti minua oikein mieluisalla yllätyksellä, nimittäin digijärkkärillä :D Nyt minulla on oma Canonin Eos 1000D herkuilla!! Olen haaveillut järkkäristä jo kauan, enkä olisi millään arvannut, että sellainen löytyisi paketista :) Kiitos kuuluu Ahkeralle Rakkauen Kohteelleni! Pus!

sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Joulu on jo ovella...
perjantai 19. joulukuuta 2008
Poikain ja Tyttöin Pipo -Ohje
Tein viime keväänä tällaiset aikalailla peruspipot pojille ja nyt viimein sain niihin ohjeen kirjoitettua. Tämä onkin ensimmäinen kerta kun kirjoittelin ohjetta toistenkin käyttöön, saas nähdä sainko ilmaistua ajatukseni ymmärrettävästi :) Jos joku tällä ohjeella pipon tekee, on hän "velvoitettu" ilmoittamaan siitä minulle ;) tahtoo nähdä!
Koot: Noin 1 v. / 2-4 v.
Lanka: Asa Gjestal Spinnerin Maija (kulutusta en muista, en näemmä ollut sitä mihinkään merkannut, mutta kahdella kerällä pärjää varmasti). Herkkähipiäisiä tuo lanka saattaa liikaa kutittaa.
Puikot: Pyörö- tahi sukkapuikot 3½
Koukku: 3½
Huom! Kaikki oikean puolen oikeat silmukat neulotaan kiertäen, eli takareunasta. Tätä ei ole erikseen mainittu ohjeessa. Huomaa, että korvalliset neulotaan ns. tasona, jolloin nurjalla puolella neulotaankin nurjat silmukat kiertäen.
Ohje:
Luo 96 / 102 s. Pipo neulotaan suljettuna, 1 o 1 n neuleena. Aloituskohta jää keskelle taakse.
Aloita ensimmäinen korvallinen.
Neulo 22 / 24 s, käänny, kiristää lanka, neulo 4 s, käänny, neulo 6 s, käänny, neulo 8 s, käänny... jatka samaan tapaan, neuloen aina 2 s enemmän, kunnes aloituskohtaan on jäljellä 4 s. Siirry aloituskohdan kautta neulomaan toinen korvallinen.
Korvallisten jälkeen jatka neulomista kaikilla silmukoilla pyörönä sopivan korkuiseksi (15 - 20 cm), jonka jälkeen puolitetaan silmukkamäärä neuloen yhdellä krs:lla jatkuvasti 2 s kiertäen oikein yhteen. Vedä lanka loppujen silmukoiden läpi ja kiristä. Virkkaa lopuksi 1 krs kiinteitä silmukoita pipon reunaan. Tadaa!
Jos löydät ohjeesta virheen tai kysymyksiä herättäviä kohtia, niin pistä kommenttia, yritän selventää tahi korjata :)

sunnuntai 7. joulukuuta 2008
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
LankaEnkeleitä Kaivataan!
Nyt on hätä! Minulta loppui lanka kesken isosta Joululahjatyöstä, murr, eikä sitä löydy paikallisista kaupoista, ei edes Novitan tehtaanmyymälöistä. Hakusessa on siis TUMMANRUSKEA NOVITAN MAMBO. Huppu ja pieni pala hihaa puuttuu, joten ainakin 2 kerää tarvitsisin, mielellään 3, korvausta vastaan luonnollisesti. Kaikki käy, kokonaiset, vajaat ja kerran käytetyt kerät, vaikka kaikki kolme eri paikoista, ei väliä :) Pliis, kaivelkaa lankakätköjänne! Ilman ohjetta kun tekee, niin minä en ainakaan vielä osaa arvioida langan kulutusta, enkä olisi arvannut, että tuo väri tyystin katoaa maan päältä...
Jos siis moista lankaa kätköistä tai lähiseudun kaupoista löytyy, niin laittakaa postia tulemaan osoitteeseen estivaletana@gmail.com.
KIITOS!

torstai 20. marraskuuta 2008
Viimeinen paketti Snyyltä
Kuva on tuotu :)
Niin se vain on että tämäkin Sny-kierros on päätöksessä... no mutta, onneksi kevään ilmottautuminen alkaa piakkoin :) Tässä nyt vaan on sellainen homma, etten saa kuvaa paketista, kamera ja akut ja kaikki tökkii. Tuon kuvan myöhemmin kunhan suostuvat toimimaan. Paketissa oli kuitenkin kirjeen lisäksi mausteita ja naposteltavaa, Jouluisia sellaisia, ja kaksi kerää ruskeaa, ihanan pehmoista Austermann Royalia (60% merinoa, 20% polyamidia, 10% silkkiä, 10% kashmiria). Ja olihan paketin mukana tietenkin myös paljastus... Salaiseksi ystäväkseni paljastui Kiki, Purkaja. Iso Kiitos Ystäväiseni kaikista paketeista, vielä kertaalleen!!

perjantai 7. marraskuuta 2008
torstai 23. lokakuuta 2008
Kirjoitan...
ohjetta näihin pipoihin! Teen moista ensimmäistä kertaa, saas nähdä saako siitä selvän. En vain tiedä pitäsikö tuolle pipolle keksiä jokin nimi?? Ei vaan raksuta... Auttakee!! Tai sit tulee esiintymään nimellä "Poikain pipot"...
Sain minä tunnustuksenkin, Kiitos San
Annan tämän eteenpäin Kaikille Ihanille Blogeille!! :D Joten olkaapas hyvät!
Kyllä mä vähän neulon ja puuhailen, mutta voimat on vähissä, väsyttää...

sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Tilkkuiluja
En jostain syystä saa minkäänlaista tyydytystä minkään tekeleeni neulomisesta tällä hetkellä, tökkii pahasti, tuntuu, ettei mikään onnistu, ainakaan tarpeeksi hyvin... Siksi olen pysynyt melkoisen tiukasti ompelukoneen ääressä. Ensimmäinen varsinainen tilkkutyöni valmistui viikko sitten (oikeasti siitä puuttuu vielä yläreunan tikkaus), kolmioista koottu keskusta on harjoitus kurssilta ja kassiinkin sain näppärän ohjeen samaisesta paikaista. Innostuin kovasti tuosta kassista, uskon tekeväni niitä vielä monta erilaista lisää... Joulupukin apulainen, minä ;)
Olen aina ollut ruskean ystävä... paitsi nyt... :) en tiedä missä vika, väri tuntuu niin kovin tunkkaiselta, vaikka kuinka yritän katsoa sitä kirkkaimmin silmin... ei auta. Olen yllättynyt tästä muutoksesta, toivottavasti ei ole pysyvää. Vielä yllättävämpää on, että tuon alla olevan kuvan värit miellyttävät silmääni huomattavasti enemmän :)
Tässäpä siis seuraavaan kassiin tilkkuja. Tuo tekotapa, Paper Piecing, oli tosi jännä, en millään ikipäivänä olisi osannut itse päätellä kuinka nuo pienetkin jutut saa ommeltua helposti yhteen silkkipaperin avulla. Mutta nyt tiedän!! :D Tykkään tuosta menetelmästä tosi paljon, ei tarvitse olla turhan tarkka paloja leikellessä ja siitä huolimatta näyttää hyvältä ja siistiltä! Tätä lisää!
Ompelukone on saanut nyt viikonloppuna kyytiä oikein kunnolla, olen rytkyttänyt koneella poikasille juhlavaatteita ensi viikonlopun hääjuhliin. Pari paitaa ja Pienemmälle haalarit olisi tuloillaan, Isompi saa lainaan kummipojallemme tekemästäni synttärisetistä housut.
Huomenna menen taas kurssille opettelemaan uutta tekniikkaa. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Sukat
torstai 2. lokakuuta 2008
Enpäs olis arvannunna...
Että saisin kuukauden Sny-paketin jo näin pian, enkä myöskään paketin sisältöä olisi osannut arvailla vaikka kaikki aivonystyrät olisin töihin laittanut ;)
Mutta ONNEKSI sain lisää nystyröitä avuksi, pallon muodossa :D Se on hurjan kiva, ja kuten Sny arvelitkin, pojatkin olivat heti innoissaan kivasta kapistuksesta. Vaikka nuo pallerot ovatkin tuttuja, ei ole fyssari saanut itselleen sellaista koskaan hankittua (ne suutarin lapset, tiedättehän), ja HYVÄ NIIN :D Ehkä minä saan tuolla nystyräpallolla helpotettua tuskaa, jonka juuri aiheutin jalkapohjiini upouusilla korkokengillä. Löysin ne juuri ennen sulkemisaikaa ihan vahingossa, ne ovat tummanPUNAISET, ja ihanat, mutta kun en ikinä korkoisia kenkiä käytä, huutavat jalat nyt hoosiannaa (olisittepa nähneet minut kävelemässä niillä :D ) Mutta takaisin tuohon pakettiin; siellä oli myös sakset, kätevät käteen, täytyy myöntää :) sekä kortti ja luultavasti lankaostosten yhteydessä saatu mainoslehtinen... muistaakseni sain tuollaisen joskus itsekin :) IsonIso Kiitos Snyyni, osasit yllättää, positiivisesti tietenkin!! :D Nyt käyn jo harmittelemaan, kun on enää yksi kuukausi SNY Syksyä jäljellä... On noita paketteja niin mahdottoman mukava saada :)

tiistai 30. syyskuuta 2008
Lämmintä - Villaista - Huovutettua
Ensimmäisestä kerrasta innostuneena päätin tänäkin vuonna mennä huovutuksen kurssille. Viimeksi tein ns. vaippakassin, joka on kulkenut monet reissut mukana, ilman vaippojakin. Kiva on ollut käytössä. Aikaa kassin tekemiseen vierähti koko viikonloppu, joten tällä kertaa halusin tehdä jotain joutuisampaa, eli ohuempaa!
Ensimmäisenä tein huovan pulkkaan, rattaisiin tms. Tämä on "Lumipuu" -huopa:
Pääsemme juhlimaan muutaman viikon kuluttua ystäviemme "naimiaisia" ja tämän huivin olisi tarkoitus lämmittää harteitani... Tosin riippuu vähän kengistä, jos löytyy kivat tummanpunaiset ja kiiltävät, niin huivi saa arkisemman käyttötarkoituksen :) Villa on luonnonmustaa ja kiehkurat on tehty hahtuvasta.
Yhtäaikaa tuon huivin kanssa tein tuollaisen, mikä se nyt sitten voisi ollakaan, seinävaate? Tuon paikka tulee nimittäin keittiön tiskipöydän takaseinän lasin taakse (tajuskohan kukaan... ü). Siellä kaakeleidein ja muovimaton sijaan on tosiaan kiskoilla oleva lasi, jonka taakse saa mielensä mukaan vaihdella kankaista kuviin tai mitä ikinä mieleen tuleekaan. Nyt lasin tilalla on kylläkin peili. Hauska sekin, paitsi että kaaos tiskipöydällä luonnollisesti tuplaantuu! :D Taustana vaaleampaa luonnonharmaata lammasta ja hahtuvien jämäkeristä nuokin koukerot.
Oli oikein kivaa viettää koko viikonloppu huovuttaen ihan rauhassa, sopivissa tiloissa ja aikuisten seurassa! Kaivattu vaihtelua kotiäidin arkeen. Vaikka tuo onkin mukavaa puuhaa, en usko että pieniä palleroisia lukuunottamatta tulen kotona huovuttelemaan, tuota kun ei oikein voi tehdä pienissä väleissä pätkittäin, kuten neulomuksia tahi virkkausta. Ehkä taas ensi vuonna! :)

sunnuntai 28. syyskuuta 2008
Kurssikuulumisia...
Viime viikonlopun vietin huovuttaen ja tuotokset esittelen pian, mutta tässä tämän viikonlopun antia. Perjantaina aloitin taas uuden kurssin, metallilanka- ja peltityökurssi (tai joku sellainen nimeltään). Aivan täysin uutta minulle, mutta täytyyhän sitä uteliaana kokeilla kaikenlaista ;) Ehdin siinä muutaman tunnin aikana punoa tuollaisen kuparilankaisen rannerenkaan alun, lukkoa ja ylimääräisen sälän poisottoa vaille valmis olisi tuo. Aika näpräämistä, ei tuota työkseen tekis tällä kärsivällisyydellä :D
Eilen jätin metallisen näpräämisen väliin ja hyppäsin aikaisin aamulla bussiin, joka liikkui akselilla Forssa - Humppila - Tampere. Olin siis tilkkukurssilaisten kanssa kankaiden haalimisreissulla. Näitä lähti mukaan Tampereen Poppanavakasta:
Nämä ihanuuden tarttuivat käteen Tilkkutex:stä Humppilassa. Olis siellä ollut muitakin ihania, vaan oli hinnatkin ihanat:
Nämä taas ovat Finlaysonilta Forssasta:
Ja onhan minulla missiokin noille kankaille (valtaosalle ainakin); Tahdon saada ne kahdeksi kauniiksi, lapsenkokoiseksi päiväpeitoksi!
Bussimatkalla tein historiaa ja neuloin! Jei! Eikä tullut edes paha olo... paljon... :) ja nyt mulla on uudet sukat, pääsevät hekin pian esittelyyn ja osaksi Sukkasatoa!
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Tunnisteet:
Kurssit,
Metalliset,
Ompelukset,
Sukkasato,
Tilkkutyöt
torstai 18. syyskuuta 2008
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Snyyn paketti julkisuuteen, viimeinkin!
Pahoitteluni pahasta viivästymisestä, tarkoitus oli postata paketti jo viikonloppuna, mutta toisinaan suunnitelmat menevät totaalisesti päin mäntyä... Ollaan kipeitä oltu, ja minä lisäksi pakotusten ja kolotusten ja labaraneulojen alaisena, ja lisäksi SamperinSonera päätti estää pääsymme nettiin maanantaina ja mekun luulimme että vika on täällä päässä ja pistimme koneet, modeemit ja piuhat sikin sokin :D perskules! Mutta tässä tämä syyskuun paketti SNYyltä:
Kuva ei ole järin ihana mutta paketti oli mitä ihanin!! :) Sain Snyyltäni aina tarpeellisia silmäneuloja, joita muuten olin juuri ostamassa tilkkutyön kurssia varten, mutten onneksi ehtinyt, muutamia apuvälineitä helpottamaan neulojan elämää, tuollainen laskuri (?) on käsissäni aivan ensimmäistä kertaa, joten viisaammat kertokoot sen varsinaisen käyttötarkoituksen :D Anteeksi maalaisuuteni, en vain ole aikaisemmin juurikaan apuvälineitä käyttänyt :) Ja sitten tuo lanka... Se on Zitronin Gobi Premieriä, täydellisen ihanaa, ainakin noin kerällä, ihanan väristä, enemmän juuri tummanpunainen kuin viininpunainen, tuohon väriin harvemmin törmään vaikka haluaisin! Ajatella, siinä on kameliakin :) merinon ja alpakan lisäksi. Langasta ehdotettiin niskanlämmittäjäksi Knittyn Tudoraa, vaikuttaa kivalta ja on varmasti kisaamassa muutaman muun lämmittimen kanssa, saas nähdä mihin sitten päädyn. Minulla onkin tuohon väriin sopivat hahtuvalapaset jo olemassa, erittäin onnistunut valinta siis :) Mukana oli myös kirje, jota oli kiva lukea. Kirjeiden kirjoittaminen kunniaan, pitäisi ehdottomasti uudestaan herättää henkiin omakätisesti kirjoitetut kirjeet, niitä on kiva saada, vaikka kirjoittaessa käsi puutuisikin :)
Neulerintamalta sen verran, että February Lady Sweater on noin puolessa välissä, hihatin odottaa pientä korjausta ja nappeja vaille valmis AinaOikeinNeule-takki on saanut purkutuomion, aion sen kuitenkin esitellä tässä joskus... hui... Pari muutakin työtä on aina tekeillä, muuten iskee kyllästyminen, onneton kärsivällisyys, minkäs teet :)

tiistai 9. syyskuuta 2008
Uusia tuulia...
Lisäys 13.9: Snyyltä saapui eilen paketti, jahka saan kuvattua sen, niin esittelen muillekin! :) Snyylle pikaKiitos näin ensialkuun, oli oikein kiva paketti, ja langan väri mitä mieluisin!! ;)
Viime aikoina työstämäni neuletakki on nappeja vaille valmis, en siis ole päivän aikana saanut niitä kiinni, ja luulen että saattaa kestää vielä tovin tuo "työläs" prosessi, motivaatio nimittäin katosi :) a) neule on ihan kiva, mut ei superkiva missään nimessä ja b) viikonloppuna Secretwoolista tilaamani Cascade220 -langat saapuivat tänään, IHANA "Ylängönvihreä" väri!! (Kuvassa näyttää lähes oikealta, oisko aavistuksen tummempi oikeasti). Noista villoista tulee February Lady Sweater (Ravelry) (pitäähän minullakin olla omani), olen täysin rakastunut tuohon alkuperäiseen versioon, väri, hihojen ja helmaan pituus ja kaikki on täysin kohdallaan, se on ihan mielettömän hieno, minun silmissäni :)
Olin eilen Tilkkutyön-kurssilla... Iski Iso Ahdistus!! Olin jotenkin saanut päähäni, että siellä sitten ompelemme porukalla ja pääsen kerrankin levittämään tavaroitani täysin vapaasti ilman pelkoa pikkuterroristeista... ja pah, siellä opetellaan vaan tekniikat, harjoitellaan pieniä juttuja ja saadaan kotiläksyjä!! Tän piti olla rentouttavaa, mutta mulla ei yksinkertaisesti olis aikaa enää lisää alkaa kotona tekemään käsitöitä, eli täytyis sitten luopua esim neulomisesta (tää oli jotakuinkin opettajan viesti, tosin eri sanoin)... EI EI JA VIELÄ KERRAN EI, EN SUOSTU!! Tuon aikapulan lisäksi ahdistusta lisäsi lista tarvikkeista mitä pitäisi yhtä kurssia varten hankkia, suurin investointi olisi leikkuri-alusta-viivain -setti (50 - 80 e)... Niin ja se, ettei paikallisista kangaskaupoista tahi kirppareilta saa oikestaan mitään kivaa ja sopivaa kangasta... eikä... ei sais tälleen ahdistaa... aion kuitenkin jatkaa, jos en muun, niin vaikka mukavan porukan takia :)
Nyt aion ottaa Rakkaani kädet avuksi ja aiheuttaa hänelle kunnon hartiajumin, vyyhdit saavat kyytiä, JEE :D

perjantai 5. syyskuuta 2008
Olis mulla niin paljon kerrottavaa, mutta...
Palataas nyt alkuun viime viikonloppuun... Lauantaina oli kaunis ilma ja Lauttasaaren kallioilta, meren rannalta löytyi kaikenlaista kaunista. Tottahan noin kauniiden on oltava epäterveellisiä :)
Ei ole kasvualusta järin ravintorikas, silti jaksaa pieni tuppo sammalta kasvaa kera kauniin kasvin valtavan kallion yhdessä kolossa. Pieni on niin ihmeen kaunista.
"Larussa" on heidänkin koti...
Sunnuntai:
Ei pääse kuvassa oikeuksiinsa tämä herkku, jota lounaaksi valmistin riisipuuron kaveriksi... Kiisseli omista omenoista, vanilja-sokerilla ja kanelitangoilla maustettuna osottautui koko perheen suosikki-kiisseliksi, ja sitä on täytynyt tehdä jo usesampaan otteeseen tuon ensimmäisen satsin jälkeen. Kanelitangot saivat uiskennella herkussa loppuun asti maustaen lisää samalla kun toimivat koristeina, muutoinhan tuo on varsin väritön syötävä. :)
Ja nämä langat ovat saaneet uuden muodon, eli edellisessä postauksessa mainitsemastani neuletakista on varsinainen neulomisosuus valmis, olatkin ovat jo yhdessä... ehkä saan vielä tänään nappia vaille valmiiksi!? Kiitokset Villapeikolle ja Tess:lle auttavista kommenteista, S kokoon päädyin, joskin säätämiseksi meni välillä pituuden suhteen, taitaa tulla ohjeen mukaan himpun verran liian lyhyt minun makuuni, no mutta, katsotaan nyt miltä näyttää viimeistelyn jälkeen... Säätämisestä lisää kun esittelen tuotoksen.
Olen minä mukana Sukkasadossakin, ensimmäistä kertaa. Heinäladossa majailen pari kuukautta ja sehän on minulle maalaishenkiselle tytölle juuri sopiva paikka ;) Meidän arkiruutiineihinkin tulee kauan odottettua muutosta ja vaihtelua, kun ensi viikolla alkavat minun Tilkkutyön kurssi ja isomman pojan Muskari! Odotan innolla!! :D Niin ja Ravelry:ssa olevat lukijani, otan mielelläni lisää kaverikutsuja vastaan, Usimarjaana on nimeni siellä. Mukavaa alkavaa viikkoa!!

Herkut,
Lankavaraston kätköistä,
Luonnon ihmeitä,
Neulomukset,
Perhe-elämää,
Sukkasato
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Dilemma!
Saan alkuviikosta tilaamani langat ja ohje on jo tulostettu. Olen siis aloittamassa tuollaista "ainaoikein-neuletakkia" Garnstudion nettisivujen ilmaisohjeella (noista hihoista en ole vielä ihan varma). Olen yleensä kokoa S, toisinaan jopa XS. Olin tapani mukaan ajatellut tekeväni pienimmän eli S-koon ohjeen mukaan, mutta sitten tuli se Dilemma: S-koon vartalonympärysmitat eivät piirustusten mukaan aivan riitä minulle! Olin ihmeissäni, ihan äimän käkenä :) Sitten taas M-koon ympärys rinnuksilta olisi väljä, muuten vaikutti jotakuinkin sopivalta (kai). Tehdäkö siis mahdollisesti hieman "kikkana" ja ehkä paremmin istuva vai ei niin kikkana versio. En ole järin pitkäpinnainen, joten olisi osuttava oikeaan kokoon jo ensi yrittämällä. Auttakaa!?! Onko jollakulla kokemusta tuosta kyseisestä neuleesta tahi noista Garnstudion ohjeista ja kokojen paikkansapitävyydestä?? :) Kiitos jo etukäteen, jos vaikka sattuisin pari vinkkiä saamaan :)
maanantai 18. elokuuta 2008
Aquila (ja vähän muutaki)
Kun aikaa ei ole, niin kaikki viivästyy... Huivini on ollut valmiina jo useamman viikon, aikaisemmin mainitsemani hihatinkin on valmis (tosin saattaa vielä joutua pienen muokkauksen alle). Tässä hän on:
Huivi on siis Aquila, johon törmäsin selatessani Ullaa. Huivi näytti jotenkin niin kauniilta, sellaiselta hienolta, jota uskaltaa käyttää vain sunnuntaisin (meillä kun pukeudutaan aina pyhävaatteisiin sunnuntaisin.. hah, varmaan :)!!). Hiukan pelkän kuvan perusteella kauhistutti, mahtaisinko osata tehdä tuollaisen kaunistuksen? Yllätyksekseni huivi olikin erittäin helppo tehdä, paljon helpompi kuin miltä näyttää!
Lankana luonnonvalkoinen Regia Silk ja pyöröpuikot nro 4. Kaavion 1 toistoja 7 kertaa.
Tässä ohjeessa ollut päättelytapa oli kuin olikin äärimmäisen hyvä!! Tätä aion käyttää jatkossakin, jättää siistin, mutta erittäin joustavan reunan. Itseasiassa käytin tuota samaa päättelyä myös hihattimessa, muutoin olisivat kainalot kuristuneet :)
Olisi pitänyt mitata tuon koko heti pingotuksen jälkeen, mutta kun on edelleen sama pää kesät talvet, niin kaikkea ei voi muistaa. Muutaman käytön jälkeen mitattuna koko oli noin 180 x 80 cm. Nyt vaan toivon että tulee käytettyä, tuli ehkä hieman liian iso, alunperin ajattelin tuota kaulakäyttöön... menee se siinäkin, mutta pienempikin olisi riittänyt. Mut tykkään kuitenkin tosi paljon, vaikka täytyy myöntää, ettei ole ihan normaaleinta tyyliäni. :)
Seuraaavaksi muuta käsitöihin liittyvää. Kävin ostoksilla, sillä päätin viimein hankkia ah aina niin tarpeellisia kansioita.
Viimein saan järjestyksen sekavalle seurakunnalle lappusia siellä täällä (lähinnä tulostettuja ohjeita netistä tms) ja jo kerran käytetyille kaavoille!! Ihan loistavaa! :) Tämähän on suorastaan edistyksellistä! Tosin en vieläkään ole saanut kansioihin yhtikäs mitään, sekun vaatii oman aikansa ja tietynlaista asennoitumista ;) (heh, laiskuutta). Kansioiden kaverina kuvassa jo aiemmin hankkimani ja mainitsemani kirjanen suunnitelmille ja toteutuksille, tämäkin erittäin kätevä ja järkevä hankinta!
Viime viikonloppuna olimme häissä, jota varten olin ommellut mekon. Jostain syystä halusin tehdä kesämekon, ehkä oli liikaa luottoa jotta elokuussa olisi ihanaa ja lämpöistä... niin, satoi koko päivän, eikä mekko olisi mitenkään sopinut pääasiassa ulkotelttajuhliin. Esittelen mekon seuraavien lämpimien säiden aikaan :D
Pullaa? Ei, vaan piiiiitkästä aikaa itseleipomaa leipää, joka vaan yrittää jostain syystä soluttautua pullaksi :) Nämä ovat niitä viikonlopun tuoksuja, nämä tekevät kodista entistäkin enemmän kodin!!
Mukavaa viikkoa!!

keskiviikko 13. elokuuta 2008
Syksyn Ensimmäinen Paketti Sny:ltä
Olipas jännää kopeloida pakettia, joka saapui tänään laatikkoon... Hmm, oikein koko perheen voimin arvailimme mitä käärö mahtoikaan sisältää ;) Veikkauksia tuli useita, mutta lopulta päädyin käsityöaiheiseen kirjaan ja namuihin, koska sisällä oli rasia joka hassusti kopisi... Noh, pieleen meni :D. Nalleja paketista löytyi, muttei karkkimuodossa, vaan nämä nallet ne tuikataan puikon päähän istumaan, etteivät pikkupojat pääse tapojensa mukaan terrorisoimaan äitimuorin tekeleitä! Tulivat siis tarpeeseen :) Sain myös uudet Addit, parit aikaisemmat ovatkin bambuisia ja ihan eri kokoa, joten uutta tämäkin :) Ja kuvassa taustalla on kirjanen, ei käsitöitä, vaan käsitöille! Kunhan edellisen kirjaseni saan täyteen, niin tämä päässee käyttöön. Uutta ja ainutlaatuista on tässäkin, tuota väriä ei minulta juurikaan löydy ;) ISO KIITOS Salaiselle Ystävälleni!! Nyt kaivaudun vällyjen väliin odottelemaan ensikuun pakettia ;)
keskiviikko 6. elokuuta 2008
Ja VOITTAJA on...
Tänään oli arpajaispäivä. Onnettarena toimi PikkuJii, Virallisena Valvojana PikkuPee ja Arpalippustensekoittajakoneena IsoÄss.. Eli äärimmäisen luotettava arvonta :) Ensin sekoiteltiin ja tarkistettiin, että kaikki 22 nimellä varustettua lappusta löytyi myssystä...
Sitten kurkotus...
Lappusen poiminta...
Voittajan vilautus...
Ja tässä hän on:
ONNEA! Kolminkertainen Hurraa-Huuto Miina Möttöselle! Hurraa x 3!! :D Laitathan yhteystietosi sähköpostilla tulemaan, niin minä kasaan sinulle pehmoisen paketin ja pistän Posti-Paten vietäväksi :).
Tässä vielä kaikille arvontaan osallistuneille lohdutuskukkasia. Kiitoksia tuhannesti kaikille osallistuneille, jättäkää jatkossakin itsestänne merkkejä :)
Ja loppuun on ihan pakko laittaa kuva PikkuPeestä nauttimassa kesän iloista. Raparperitikkaria kera punaherukoiden, nam nam! :D
(Minut muuten löytää nykyään myös Ravelry:sta nimellä Usimarjaana, tosin olen vielä aivan alkutekijöissäni ja ihan hakoteillä, mut eiköhän se tästä pikkuhiljaa...)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)