keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Päähineitä



Aivan ihania ovat nuo Linat, sekä neuloa että katsella. Harmaan Linan sai Rakkauen Kohe joululahjaksi, tosin jouduin pipoa paketin avaamisen jälkeen yhden mallikerran verran peruuttamaan, kuten aavistelinkin, se oli kasvanut aivan liian syväksi. Oikeastaan tein tuon pipon jotakuinkin 2 kertaa, ensimmäinen versio meni mönkään käsittämättömän laskuvirheen takia kavennusvaiheessa, olin luonut 10 silmukkaa liian vähän ja vielä tarkistuslaskenut silmukat pariin kertaan... syletti! Harmaassa lankana kaksinkertainen Baby Ull, puikot nro 4 ja sinisessä kaksinkertainen Florica, puikot nro 3,5.

Jälkimmäisen oli tarkoitus matkata Siskon Pojalle Itään joululahjaksi tekemieni hahtuvalapasten kaveriksi, mutta taisipa jäädä piponen himpun verran liian pieneksi. Ei haittaa, olen valinnut pipolle jo uuden kohteen, kohta 3 vuotta täyttävän pään Stadista.




Nämät "baskerit" ovat Novitan ohjetta soveltaen tehtyjä (löysin Yhteishyvä -lehdestä loppuvuodesta). Mustikan värinen baskerskaja on tehty Maijasta ja virkkaukset jämälangoista 3 ja 3,5 puikoilla. Loin ohjeesta poiketen 10 s vähemmän (tarkoituksella tällä kertaa), sillä meitä pienipäisiä on muitakin :) Anoppi-kokelas, joka ei muuten malttanut odottaa paketin avaamista aattoon asti, sai tämän päätänsä lämmittämään. Koristeena lisäksi niitä nappeja.

Punainen myssy jää minulle, en olisi raaskinut käyttää Snyltä saamaani Zitronin Gobi Premieriä kenenkään muun iloksi, kun itsekin törmäsin tähän ensimmäistä kertaa. Vaikuttaa ihanalta ja pehmeältä, saas nähdä minkälaiseksi muotoutuu käytössä. Tähän pipoon sovelsin ohjetta melko rajusti, silmukkamäärä aloituksessa 80 ja levennyksetkin muokattu paksumpaan lankaan sopivammiksi. Puikkoina 4,5 ja 5,5 addit. Koukerot ovat väsyneiden aivoaaltejoni hämärää virtaa parin napin kera, ei sen enempää ja baskerimaisen antennin tilalle muotoutui teinitytön nänniä muistuttava nystyrä... heh... sellasta sattuu ja sen kanssa eletään :)

8 kommenttia:

Pikku- Kettu kirjoitti...

Voi miten kauniita hattuja! Tuollainen Lina olisi kyllä ihana itsekin neuloa... :)

kaisa kirjoitti...

Ihania pipoja, ja varsinkin nuo baskerit! Tuommoinen minunkin pitäisi tehdä itselle, jos vain löytäisin tuon ohjeen. Toivottavasti löytyy nettisivuilta, lehti on varmaan mennyt jo roskiin.

Kate kirjoitti...

Aivan ihania hattuja. En minäkään tuosta punaisesta malttaisi luopua :)

tiinaf kirjoitti...

Ihania hattuja! Varsinainen hattutehdas siellä :-)

Tuo viimoinen kuva on ihana!

Tess kirjoitti...

Ihania päähineitä! Tuo viimeinen kuva on kyllä tosi söpö :)

anpali kirjoitti...

Onpa kivoja pipoja. Minunkin rakas tarvitsisi uuden pipon...

katja kirjoitti...

pipo ohjetta ja inspiraatiota etsimässä.Ihania päähineitä olet neulonut

Usi kirjoitti...

Kiitti kaikil :)