perjantai 14. elokuuta 2009

Metsän väkeä

Lapsilla on taipumus kasvaa, olen huomannut... syntyi takki akuuttiin tarpeeseen juuri ennen Lontoon reissua. Miksi tuon takin julki vasta nyt? Niin, kesä ja kesän puuhat...


Selailin keväällä netissä Marimekon kankaita ja yllätyksekseni huomasin, että aiemminkin käyttämääni Metsänväki kankaaseen oli tullut uusia hauskoja värejä. Se oli sitten sillä selvä, eikun vaan valitsemaan väriä!


Mallin pohjana, tai lähinnä oikeaa kokoa antamassa, käytin Ompele Lapselle kirjan kaavoja. Kahdessa aikasemmassa takissa oli omat jujunsa, joten halusin tähänkin kokeilla jotain uutta ja erilaista. Tässä takissa erilaisuus on kiristysnauha vyötäröllä.


Tämä(kään) tekele ei pääse oikeuksiinsa kuvissa (osasyy lienee vauhdikkaassa kuvattavassa, osa taas kuvien laadussa) ja hieman käytössä pehmennyttyään istuukin paremmin. Tämä menee ainakin tämän syksyn, mahdollisesti vielä ensi kevään. Mutta miksi olen kuviin kääntänyt hihoja noin kamalan paljon? Ihme juttu... :) noh, näkyypähän vuorikangas.


Jokuhan voisi väittää värin olevan hieman tyttömäinen, mutta en minä. (Huomauttaisin, että kuosin pinkit täplät näyttävät kuvissa varsin laimeilta, hih). Tykkään väreistä ja niin tekevät lapsenikin! Toivoisinkin, että joku päivä "tyttöjen" ja "poikien värit" unohdettaisiin ja kaikki värit olisivat yhteisiä! Ehkä tämä takki on osa pienen ihmisen pientä vallankumousta ;)


Hiippahuppuihin en kyllästy, ovat lapsilla jotenkin niin suloisia, vaikka harvemmin niitä tulee päässä pidettyä... Kelpaahan tuon roikkua selässä koristeenakin.


Tykkään takista kovasti, se onnistui hyvin kiristynauhoineen kaikkineen (nauhan päät ovat siis takin sisäpuolella piilossa, kuten ripustuslenkkikin). Ja ilmeisesti tekemäni takit saivat ystävänikin vakuuttuneeksi, sillä syksyn aikana matkaa kahdelle pikkupojalla upouudet takit Poriin.

Ja mikäs tässä ommellessa, onhan minulla uusi konekin... vuoden aikana sille on kenties luvassa isompikin haaste: 3 x kaason mekko! ;)

8 kommenttia:

Flikka kirjoitti...

Suloinen takki! Olen samaa mieltä sun kanssa, ei tarvitsis jakaa värejä poikien ja tyttöjen väreihin, miksei kaikki voi käydä kaikille?

Sari kirjoitti...

Tosi hauskan näköinen takki. Minäkään en pidä tästä jaosta poikien ja tyttöjen väreihin. Omat pojat ovat aina pitäneet kaikkia värejä, lukuunottamatta sitä vauvan vaaleanpunaista. Kirkasta punaista meillä on käytetty paljon ja muita pirteitä värejä. Kunpa vielä ehtisin ja jaksaisin ommella...

anpali kirjoitti...

Mahtava takki ja upeissa väreissä!

Nyt kun vanhimmainen meni kouluun, olen huomannut, että mietin ettei koululaisen vaatteet tai tavarat ole liian tyttömäisiä. Jotenkin vain tule suojeleva olo, ettei sen takia tulisi kiusatuksi... Taitaa olla enemmän äidin asennevamma kuin lapsen. Meillä kyllä väriskaalaan kuuluvat puhdasta vaaleanpunaista ja pinkkiä lukuunottamatta kaikki värit.

Sirisan kirjoitti...

Tosi kiva takki! Tykkään erityisesti tuosta hiippahupusta! Ja tuo värimaailma passaa kyllä tosi hyvin pojallekin.

Tess kirjoitti...

Ihana takki! Minustaki on ihan turhaa jakaa värit tyttöjen ja poikien väreihin. Kauhean kankeaa ja umpimielistä. Sitä seikkaa joutuu tosin miettimään, kun ostaa/tekee tutun tai kaverin vauvalle vaatteita. Osa kun pukee kuitenkin vain niihin pastelliväreihin ja tytöt punasiin ja pojat sinisiin...Minkäs sille voi.

Sanni kirjoitti...

Kiva takki! Hyvin nuo värit minusta pojalle sopivat.

Nna kirjoitti...

Tuo takki on tosi suloinen.

Usimarjaana kirjoitti...

Kiitos kaikille kommenteista, kiva että meitä väritasa-arvoa tavoittelevia on muitakin :) Tuo kiusatuksi tuleminen on varmasti osasyy miksi värit jakautuu tytöille ja pojille, mutta kenestäs se asenne lapsiin siirtyy kuin meistä aikuisista... Taitaa olla aika mahdoton haaste saada maailma muuttumaan tältä osin, mutta yritetään nyt kuitenkin :)