perjantai 21. maaliskuuta 2008

Pitsiä vai palmikoita- sukat

Osallistuin Pitsiä vai Palmikoita -sukkavaihtoon. Tässä ne nyt ovat, Aran Sandal Socksit kirjasta Socks Socks Socks (edited by Elaine Rowley). Saapunevat pääsiäisen jälkeen salaiselle parilleni ;) Jännittää!!

Vaihdossa oli tarkoitus kokeilla jotain uutta ja minähän kokeilin :) Rapakon takaa saapui juuri sopivasti vaihdon alkuun pari sukka-aiheista kirjaa, selailin niitä ja niiden ihania sukkia ja soudin ja huopasin eng. ja suom. kielisten ohjeiden välillä. Jostain syystä en ole aiemmin rohjennut tarttua ulkomaankieliseen ohjeeseen. Lopulta otin riskin ja päädyin tähän "koristeelliseen" sukkaan. Ja menihän noihin, varsinkin aluksi aikaa ihan tuhottomasti, en aina oikein meinannut ymmärtää ohjetta :)

"Sandaalisukat" nämä ovat siis tästä syystä, mallikuvio jatkuu kantalappuun asti, ja kivaltahan nuo kantapäät näyttävät. Koskaan ennen en ole tehnyt mitään näin vaikeaa ja hitaasti etenevää sukkaa, enkä tiedä olisiko kärsivällisyys riittänyt, jos ei olisi ollut kyse rajallisesta ajasta ja sukkavaihdosta. Nyt kuitenkin tiedän selviäväni sekä englanninkielisistä ohjeista (ainakin melkein) että monimutkaisemmista palmikko- tms. kuvioista. Ja hyvä niin, sillä näiden myötä ehkä vähän hurahdin kauniisiin sukkiin :)

Tuumiessani uskaltautuisinko noiden sukkien tekoa edes kokeilemaan, ajattelin ihan vaan testata sopisiko, ainakin minun mielestäni ihastuttavan värinen Maija paksuudeltaan sukkiin... kävikin niin hassusti koesukan edetessä, että siitä tulikin juuri sopivan kokoinen! Aloittelijan tuuria :) Lankana tuollainen hiekanharmaa Maija (aika tarkkaan 100 g) ja sukkapuikot kokoa 3. Uusi juttu oli myös neulominen neljällä puikolla, viittä olen yleensä käyttänyt... Onnistuihan se mutta vaati hieman totuttelua.

Ja vielä lisää uusia juttuja; kantapää oli hieman erilainen kuin ennen tekemäni, enkä koskaan ole jaksanut päätellä kärjen silmukoita silmukoimalla... enkä varmaan jaksa jatkossakaan :D olen siinä todella huono, kulutin monta tuntia ensimmäisen sukan päättelyyn, kun jostain syystä se vaan ei luonnistunut!
Lopputulokseen olen, hienoisista käsialaepätasaisuuksista huolimatta Erittäin tyytyväinen! :) Nyt en voi muuta kuin kädet kyynerpäitä myöden ristissä toivoa, että sukkien saajakin tykkää!

Haluan muihinkin vaihtoihin,kertokoon jos joku tietää jotain tulevista vaihdoista! :)

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oih,nuo on niin niin hianot sukkaset!! oot kyllä taitava :)
-saija

Suvi kirjoitti...

Kauniit ovat!

Kate kirjoitti...

Kyllä, tosi kauniit!

Saiu kirjoitti...

kerrassaan upeat!! mä en tiiä riittäskö mulla kärsivällisyys moiseen...

Lea kirjoitti...

Ihanat ovat, ja aivan sopivat! Kiitos!

Lape kirjoitti...

Mä oon yrittäny tehä juuri noita sukkia, yksi palmikko jäi vain ymmärtämättä, en saanut kuin kasan reikää aikaiseksi... se oli joku cross...

Miten sie teit sen? Ihan vaan ajattelin jo käyttäs pari kerää noiden tekemiseen, kun ne on ihanat. Ysi kirjan ehdottomista lemppareistani!

Usimarjaana kirjoitti...

Kiitoksia kaikille kehuista!! :) Tykkään noista itsekin paljon. Ja Saija: Kiva kun VIIMEIN rohkenit tulla ja kommentoida :D Pistä siekii vaa blogi pystyyn, teet hienoja juttuja!
Lape: Katselen tänään sen ohjeen läpi ja muistelen miten tein sen... Ainakin jossain palmikossa käytin apupuikkoa vaikka ohjeessa oli tehty ilman... Palaan asiaan!

Usimarjaana kirjoitti...

Näin minä tein Cross Stitch Cable:n...

1. krs: 1 n, 4 o, 1 n
2. krs: 1 n, 4 o niin että neulot kuten normaalin oikean silmukan, mutta koukkaatkin langan puikolle 2 kertaa yhden sijaan. Näyttää kuin olisi tuplamäärä silmukoita, mutta ajattele että ovat vain yksi silmukka jonka perässä langankierto. 1 n.
3. krs: 1 n, nosta nyt ne 4 s yksitellen oikealle puikolle, jolloin ylimääräinen langankierto aukeaa ja silmukasta tulee "iso, pitkä ja löysä" :). Nosta 2 ensimmäistä silmukkaa kahden jälkimmäisen yli (kuten ylivetokavennuksessa), jolloin silmukat menevät ristiin. Nyt on 2 silmukkaa vasemmalla ja 2 oikealla puikolla. Siirrä oikean puikon silmukat vasemmalle puikolle (silmukat ovat edelleen ristissä) ja neulo normaalisti 4 o ja 1 n.
4. krs: 1 n, 4 o, 1 n.

Mietin itsekin tuota ohjetta aluksi aika pitkään, vaikutti tosi oudolta kun en eng.kielistä ohjetta ole ennen tulkinnut, mutta sitten se useamman tovin päästä loksahti ja oikeasti tuo on varsin helppo tehdä. Aika hankala sitä on kyllä selittää, enkä tiedä saitko selville mistä on kyse :) Tämä kyseinen palmikko (tai mikä nyt onkaan) oli sukassa suosikkini, sekä tehdä että näöllisesti.

Jatkoin muuten noissa sukissa tuota isoa kuviota yhden pienen palleron verran ennen kärjen sileää neuletta, koska mielestäni olisi näyttänyt hieman hassulta jos olisin tehnyt ohjeen mukaan ja aloittanut sileän neuleen jo melkein puolivälistä jalkaterää... :)

Tuosta kirjasta olen haaveillut myös Austrian-Patterned Knee Sockseja, mutta olen aika varma ettei taitoni eikä varsinkaan kärsivällisyyteni riittäisi niiden tekemiseen... Haluiskohana joku tehdä ne mulle? :D

Lape kirjoitti...

Heippa.
Testailen tuolla ohjeella, jospa minäkin omistaisin kohta tuollaiset. Kiitos ohjeistuksesta.