maanantai 3. maaliskuuta 2008

Pikkuruiset liivit

Tattadadaadadaa! Olen niin iloinen ja tyytyväinen! Minulla on kaksi kivaa pikkuruista liiviä ja pää täynnä erilaisia versioita tuohon samaan perusmalliin.

Tämä valmistui ensin, muutama ilta siihen meni. Malli niin ihanan yksinkertainen, yhtenä kappaleena tehdään niskasta alkaen, ei siis ärsyttävää kappaleiden yhdistelyä. Juuri minunlaiseni työ joka valmistuu parhaimmillaan päivässä. Tuo hame on muuten ihailuni kohde Amsterdamista, kaupasta jonka ihanan omituisiin vaatteisiin ihastuin jo lasin takaa. Sääli, että nuo
Oililyn
vaatteet ovat pääasiassa lapsille ja ennenkaikkea tytöille, ja vielä säälimpi, ettei tuota merkkiä myydä Suomessa. Onneksi sattui ale-myynnit juuri reissun aikaan!

Virkkasin tuolla kauniilla ja syvällä oranssilla hieman prinsessakoristetta reunoihin... Aika boheemi tuli tuolla väriyhdistelmällä. Kiva!

Suuntaa antavan ohjeen sain lähiseudun lankakaupasta, jossa oli samalla periaatteella tehty pidempi versio eri langalla. Ihanan helposti muunneltavissa oleva ohje. Varmasti tulen tekemään vielä monen monituista versiota, itselle ja muille ja eri langoista. Tässä liivissä käytin aiemmin postaamaani Kitten Mohairia, puikoilla nro 6.

Tämä on Rose Mohairista ja puikoilla 6,5 (ensimmäiset Addini muuten). Ei tuo ruskea paita ollut ollut ihan paras mahdollinen valinta kuvaan, liivi ei pääse oikeuksiinsa, mutta kun muuta sopivaa paitaa ei ollut puhtaana :) Ehkä tuosta saa edes vähän suuntaa miltä näyttää.

Tähänkin liiviin tein virkatut reunukset, helmaan ja hiha-aukkoihin enemmän pitsimäiset, muutoin on ihan vaan kiinteää silmukkaa. Ei oikein näy kuvissa tuo reunus. Livenä antaa liiville sen "pienen jujun".

Mustaan liiviin halusin selkeän ja yksinkertaisen huomiopisteen ja koristeen, joten pistin Virosta ostetun katajaisen napin. Tuoksuu kyllä ihanalle tuo nappi, tykkään noista muutenkin. Olivat vaan hukkapiilossa liian pitkään, meni monta ihanaa ja aurinkoista kuvauspäivää hukkaan, kun niitä oikein koko perheen voimin etsittiin. Löytyivät viimein hahtuvakiekon alle piiloutuneina... ja sää muuttui saman tien harmaaksi ja tuuliseksi... Niinpä niin. Mutta tässä he viimein ovat! Olen NIIN tyytyväinen :)

8 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Ihania liivejä!

Marja Kyy kirjoitti...

Pieni on kaunista ja kovin tyylikästä!

Anonyymi kirjoitti...

kivoja ovat! sopivat sulle!!!!

Satsa kirjoitti...

Aivan ihania!

Usimarjaana kirjoitti...

Kiitos kaikille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tarkkaile postiasi ;)

Markka kirjoitti...

Ihastuttavia pieniä liivejä!
Tosi kauniita.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kivoja liivejä. Tuollainen vaatekappale on yllättävän monikäyttöinen ja sopivan pieni mukaan otettavaksi vaikka käsilaukkuun. Voi olla että yritän matkia joskus.. :)